Nauti jäseneduista koko pitkä kevät

Alkuvuoden jäsenetuna voivat kaikki Osuuskunnan jäsenet nauttia mukavista hotelliöistä tosi edullisesti. Ja mikä parasta, tarjoushinnat ovat voimassa viikonloppuisin aina toukokuun loppuun saakka. Ota siis pieni irtiotto arjesta ja lähde vaikka kylpylään tai mukavalle kaupunkilomalle.

Kevätkauden majoitustarjous antaa 15 %:n edun päivän normaalista huonehinnasta kaikissa Restelin hotelleissa ja kylpylähotelleissa. Helsingin Holiday Inn -hotelleissa ja Crowne Plazassa etu on jopa 25-30 %. Kannattaa muistaa myös Martinan, Huviretken ja Lähikaupan alennuskupongit, joilla säästät monen monta euroa.
 
Kaikki edut täältä.

Erinomaista etujen vuotta 2012!

Osuuskunta
Tradeka-yhtymä

Osuuskunta Tradeka-yhtymä on vuonna 1917 perustettu Osuuskunta. Tällä hetkellä Osuuskunta palvelee yli 300 000 jäsentä.

Osuuskunta Tradeka-yhtymä omistaa kokonaan hotelli- ja ravintolatoimintaa harjoittavan Restel Oy:n, noin 16 prosenttia vähittäiskauppaa harjoittavasta Suomen Lähikauppa Oy:stä sekä osallistuu aktiivisesti YkkösBonus-kanta-asiakasjärjestelmän kehittämiseen. Lisäksi Osuuskunta harjoittaa sijoitustoimintaa.

Toiminta-ajatuksensa mukaisesti Osuuskunta toimii jäsentensä hyväksi tarjoamalla jäsenille kilpailukykyisiä palveluja ja kannustavia etuja.

 

Yhteystiedot

Osuuskunta Tradeka-yhtymä
Käyntiosoite Hämeentie 19, 00500 Helsinki
Postiosoite PL 72, 00501 Helsinki
puhelin (09) 733 51

Fax (09) 733 5005

Sähköpostiosoitteet muotoa:  etunimi.sukunimi@tradeka-yhtyma.fi

  • Avainhenkilöt
  • Jäsenyys

    Jäsenyys

    Osuuskunta Tradeka-yhtymä on vapaaehtoinen organisaatio kaikille niille, jotka haluavat käyttää Osuuskunnan tarjoamia palveluja ja ovat valmiit noudattamaan jäsenyyden velvoitteita.

  • Lue lisää